Ihan hetki sitten olin rakkauden tunteita niin täynnä ja tunsin nauttivani eräästä rakkaasta harrastuksestani sydämeni pohjasta. Kunnes taas todellisuus iski päin näköä. Minähän olen menettänyt jo elämäni rakkauden ja vaikka hänen kanssa tilanne on tällä hetkellä semmoinen että olemme olleet viimeiset 2 viikkoa koko ajan melkein yhdessä niin minut valtaa paniikki koko ajan siitä että en kai minä ole mitenkään manipuloinut, yrittänyt hallita, pakottanut tai mitään vasten hänen omaa tahtoaan olemaan minun kanssa näin tiiviisti tuon 2 viikkoa. Pyytelen kaikkea anteeksi koko ajan ihan varmuuden vuoksi. Pelkään että kaikki ihmiset hänen ympärillään tappaisivat minut jos saisivat tietää miten kiihkeä 2 viikkoa meillä on ollut. Olen pahasti huumeriippuvainen mutta kyllä se pahin riippuvuus on tämä elämäni rakkaus. En edes halua enää että hän turhaan joutuisi minuun ikinä enää pettymään vaan pelkäään kuollakseni että jos satutan häntä tällä omalla rakastamisellani lisää. Olen kumminkin lähdössä hoitoon hyvin pitkäksi aikaa, ehkä jopa vuodeksikin että saisin itseni kuntoon ettei tämä kaaos toistuisi enää ikinä ja olen myös jo sisäistänyt sen että tämä elämäni rakkaus ei varmasti enää siinä vaiheessa ole minusta ns riippuvainen ja ymmärtää ettei hän oikeasti minua edes rakastanut niinkuin hän luuli. Mutta omalta osaltani tuo rakkaus häntä kohtaan on jotain käsittämätöntä. Kaikki faktat, ihmiset ja tunteet mitä tunnen ovat varmasti samaa mieltä että en olisi voinut täydellisempää kumppania elämääni saada jota vielä rakastan näin paljon. Olen nyt sen itse tajunnut että mikä piru minä olen itse ollut kiitoksena kaikesta siitä mitä hän on minun eteeni tehnyt. Nyt meni rajat yli pahasti ja ymmärrän että kun hän saa taas parikin kuukautta oltua ilman minua niin hän tulee järkiinsä eikä enää suostu puhumaan minulle sanaakaan. Ja aion todellakin vaan niellä kaiken tämän enkä aloita mitään hullua verbaalista hyökkäystä häntä vastaan sen takia. Vaan kestän nyt kaiken niinkuin kuuluukin. Oma vika niin jos halua jollekin asiasta rähjätä niin voin mennä peilin eteen rähjäämään ihan itselleni. Tai sitten meuhkata täällä netissä keskustelupalstoilla anonyyminä. Mutta vaikka kaikki muut lupaukset melkein olen jo itselleni pettänyt niin tätä en tule pettämään. Se ihminen ansaitsee vain parasta ja onnea elämäänsä. Olisihan se tietysti vuosisadan rakkaustarina jos hän oikeasti olisikin kaiken tämän jälkeen rinnallani kun olen saanut itseni kuntoon ja varmistettua ettei mitkään riidat, pakkomielteet ym. viat minussa aiheuta hänelle mitään surua lisää. Olen pettänyt häntä todella törkeästi ja monesti. Hän on ollut minulle aina uskollinen ja tietääkseni myös tämän eromme aikanakin hän ei ole ollut kenenkään muun kanssa sängyssä kun minun. Ja vaikka olisikin niin ei sekään hänestä tekisi yhtään pahempaa ihmistä. Hän oli kaikkea sitä mitä aina haaveilin elämässäni ja tein sitten kaiken mahdollisen paskan että hänkin jo luovutti minun suhteen. Eli ihan realistista on nyt se että tämä rakkaustarina päättyi minun tekemisiin. Ja hyväksyn sen itsekin. Ei hän pysty minuun luottamaan varmasti ainakaan vuosiin tai jos koskaan. Itsekin aina ennen kyseenalaistin omassa sairaassa päässäni etten pysty minäkään häneen luottamaan ja odotan vaan sitä hetkeä kun saan hänet kiinni jostain valheesta mikä paljastaisi ettei se rakkaus minua kohtaan ollutkaan aitoa. En tiedä mikä minulle on nyt sitten jälkeenpäin tullut kun olen tajunnut nuo kaikki asiat ensimmäistä kertaa ns. terveellä päällä ajateltuna ja ihmetellyt että miten ihmeessä voi toinen kestää kaikki ne pettymykset kerta toisensa jälkeen ja silti pysyä rinnalla. Ja samalla erakoiduin itse kaikista muista ihmisistä. Syitä aina riitti milloin mitäkin mutta se todellinen syy oli pelko ja häpeä näyttää enää naamaansa omien tekojeni jälkeen mutta senkin viimeiseen asti peitin ja naamioin vihaksi kaikkia näitä ihmisiä kohtaan ketä en enää vuosiin kohdannut. Kaikista suurin kysymys herää kaiken tämän jälkeen siitä että mikä helvetti minä oikein itse edes olen? En todellakaan sitä tiedä itsekään. Onko tuo epävakaa joku pakokeino omassa sairaassa mielessä paeta jotain faktaa itsessäni vai mikä vittu mua vaivaa? Ja tiedoksi kaikille jotka ovat näitä sekavia tekstejä jaksaneet lukea niin tästä blogista ei tiedä kukaan muu kuin minä itse niin annan todellakin tulla kaiken ulos mitä tuolla päässä liikkuu ilman että olisi mitään taka ajatuksia minkään asian suhteen koska en aio tätä blogiani myöskään paljastaa kenellekään. Saan paniikkikohtauksia n. 5-10 kertaa päivittäin vaikka miten kovasti olen itseni lääkinnyt niin todellisuus aina kun iskee päin näköä monta kertaa päivässä on ihan sama miten vahvat lääkkeeet on alla niin ihan paniikkiin menen kaikesta. Minua tässä elämässä pitää kiinni vielä yksi asia enkä kerro sitäkään mikä se on ettei varmasti kukaan saa tietää oikeaa henkilöllisyyttäni koskaan. Mutta haluaisin todellakin nähdä 5 vuoden päästä tämän tuskan uudestaan oli elämäntilanteeni mikä tahansa ja voisin vaikka edes kortin laittaa tälle elämäni rakkaudelle missä pyytäisin kaikkea anteeksi ihan selvinpäin sydämeni pohjasta ja kertoisin hänelle miten meidän suhde ei oikeasti perustunut millekään valheelle. En siis ollut narkkari kun olemme alkaneet seurustelemaan. Siihen meni vuosia ennen kun tämmöinen tauti vei minusta muka niin vahvasta luonteesta voiton ja annoin sen pilata kaiken ennen kun oli jo liian myöhäistä tajuta tämä kaikki. En todellakaan kaipaa ketään tähän laastariksi itselleni vaikka varmasti olisin niitä halutessani saanut. Tämäkin on outoa käytöstä minulle. Miten en nyt sitten vaikka olisi lupa tehdä sitä mikä on ollut suurin heikkouteni yhdessä olomme aikana ja mikä pilasi oikeastaan alunperin meidän täydellisen suhteen jota kesti vuosia ennen kun tein sen ensimmäisen kerran ole nyt harrastanut sitä ollenkaan muuta kun yhden kerran ja se oli pelkästään vastenmielistä koska kaikki oli niin paljon huonompaa kun tässä elämäni rakkaudessa. Kaikki niin henkiset kuin fyysiset ominaisuudet olivat minulle ällöttäviä asioita tässä ihmisessä vaikka varmasti suurin osa ajattelisi että ei nyt fyysinen puoli luulisi ällöttävän ketään tässä tapauksessa. Mutta minua se ällötti koska hän oli suoraan sanottuna minun silmissäni niin ala arvoinen fyysisestikin kun päässäni välähteli vaan koko ajan elämäni rakkaus miten hän on ihan omaa luokkaansa. Olen aiemminkin eronnut ja aina ne erot on vaikeita ollut mutta laastari suhteet ovat kyllä kelvanneet minulle varsinkin silloin eron kipeimpinä aikoina. Mutta miksi nyt sitten päinvastoin? Oliko tämä sittenkin oikeasti se ainoa oikea täällä maan päällä jota ei toista voi enää kohdata. Siltä se nyt tuntuu ainakin. Ja tottakai tässä vaiheessa olisin jo itsekin varma etten ikipäivänä häntä enää satuttaisi koska aion muutenkin hoitaa itseni kuntoon tästä kestäköön siinä vaikka vuosi laitoshoidossa mutta yhtään ihmistä en aio tässä laastarina käyttää vaan käytän ne viimeiset toivonrippeeni siihen että meni siihen vaikka vuosia että voin olla varma omasta itsestäni ja paranemisestani niin etten ketään läheistäni enää satuta niin odotan tätä elämäni rakkautta siihen asti. Hullulta varmasti kuulostaa koska minulle on aivan sama mitä hän tänä aikana itse haluaaa tehdä mutta otan hänet samantien avosylin vastaan ja jatkamme elämäämme siitä hetkestä ennen kun kaikki paska alkoi. Minä en kaivele hänen tekemisiään ikinä enkä niistä häntä piinaa ja hän saa kyllä minulta kysyä mitä vaan ja rehellisesti vastaan kaikkeen. Ja jos hän siis itse päättää ottaa sitten yhteyttä ja ilmoittaa että tulen nyt takaisin sun luo. Eihän kuulosta yhtään epärealistiselta ja epätoivoiselta käytökseltä? No olen aiemminkin pystynyt tekemään suuria asioita niin aion myös tällä näyttää sen että se päättäväisyys ja lupauksien pitäminen on taas tullut takaisin ja voin tuntea eläväni taas vaikka tuskin tuo uskomaton haave hänen takaisin saamisesta edes totetutuu. Mutta tuo on tärkeä näyttö myös omalle itselleni että ei kaikki minussa ehkä olekaan niin täyttä paskaa kun luulin sen olevan. Ja että tämä elämäni rakkaus saa tietää ettei hän vuosikausia kärsinyt sen takia että halusin häntä vaan piinata. Vaan että tein kaikkeni itse vuorostani hänen eteensä ja asetin itseni kärsijän paikalle hänen sijasta. Jos hän edes vähän saa tällä mielenrauhaa niin se riittää minulle saamaan mielihyvän vaikkakin tämä suunnittelemani teko saattaakin kuulostaa ihan huumehöyryissä uhoamiselta. Siksi aion myös tätä blogia pitää joka minua muistuttaa aina siitä mitä olen alunperin luvannut niin se myös pidetään ja päivittelen tätä tässä vuosien mittaan välillä varmasti aktiivisemmin ja välillä laitosjaksojen takia rajoitetummin. Ja todellakin tämä ihminen saa tietää vaikka 5 vuodenkin päästä sen että en valehdellut yhtään siinä että hän oli elämäni rakkaus. Sillä sitä hän oli, on ja tulee aina olemaan. Annan hänen vaan elää nyt elämäänsä niinkuin hän itse haluaa ihan sama miten pahalta se itsestäni tuntuu. Sen olen tälle ainutlaatuiselle ihmiselle vähintäänkin velkaa kaiken jälkeen ja ei tämmöistä loppuratkaisua tehdä jos hän ei oikeasti olisi elämäni rakkaus ollut. Ennen olin niin itsekäs kaikessa. Nyt käännettiin asia päinvastoin. Ihan sama miten minä kärsin kunhan tuo ihminen vaan on onnellinen ja piste. Tässäpä tältä illalta / yöltä mietelmiä. Jatketaan taas seuraaavaan kertaan ja katsotaan millä mielellä silloin ollaan. Mutta sen tiedän jo että mitään näistä lupauksistani teille kaikille tuntemattomille jotka nämä jutut satutte lukemaan en tule pettämään edes teille saati sitten tälle elämäni rakkaudelle vaikka hän tuskin niin hyvin perillä onkaan tästä minun pääni asetelmasta mitä se todellisuudessa nyt on. Nyt toivoisin eniten tässä tilanteessa taivaan Isältä Herralta Jeesukselta apua kaikkeen koska Hän on se ainoa joka voi ihmistä oikeasti hädässä auttaa! Ja muutenkin ammattiapua mahdollisimman pian!
Huh huh mikä myrsky taas keskellä valtamerta eikä maata näkyvissä missään eikä laivaa ohjaa edelleenkään kukaan
epavakaamenestyja 